keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

CORALista + Uudet shortsit

Olen aivan hurahtanut Benefitin poskipuniin, jotenkin nuo ihanat, omaleimaiset pahvirasiat ja niiden sisältö kolahtaa minuun. 

 Ensi kosketukseni Benefitin tuoteisiin oli joitakin vuosia sitten, kun ystäväni oli hankkinut jenkkilästä itselleen merkin poskipunan. Sitä olen ihaillut ja välillä testaillutkin, kunnes sain vihdoin ja viimein hankittua oman. Kyseessä oli tuo kuvan alin rasia (10). Tuote on kaksiosainen, hohtava hentopinkki sekä pehmeän sävyinen aurinkopuuteri yhdessä!
Kuva: benefitcosmetics.com

Uusin tulokas omassa meikkipussissani on tuliainen Tukholman Sephoralta... CORALista!

Käytössäni on ollut viimeaikoina vaaleampi dandelion, kun näin kesän myötä kasvot ovat saaneet lisää väriä, niin halusin lisää väriä myös poskipunaan. Coralista väri on aivan ihana, se antaa lämmintä hehkua poskille. Puna tarttuu helposti siveltimeen (en tosin käytä tuota pakkauksen sivellintä) ja levittyy helposti poskille, pigmenttiä on juuri sopivasti ja lisäksi siinä on ihana hento tuoksu <3 

Helteiden myötä vaatekaappiini on ilmaantunut iso puutos. Nyt tähän shortsien mentävään ammottavaan aukkoon on tullut hieman helpotusta, löysin nimittäin Gina Tricotista aivan ihanat  farkkushortsit...  Niin mukavat jalassa, kivan pehmeää ja ohutta farkkua, ja juuri sopivasti yksityiskohtia. Shortsit löytyy täältä

Nyt kun shortsien makuun on päästy ja kun niille tuntuu säiden puolesta käyttöä olevan, niin toki pitäisi toisetkin saada... Hakusessa olisi seuraavaksi "siistit" yksilöt... 

PS. Käykäähän tykkäämässä Sweet Little Thingsin facebook sivusta (TYKKÄÄ)

2 kommenttia:

  1. Ihania nuo benefitin poskipunat ja puuterit :) Joku uusi kesään sopiva poskipuna/aurinkopuuteri olisi tarvelistalla... Noitahan saa netinkin kautta tilailtua, kun mun "kesäloma" on vasta syyskuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Benefitit on kyllä ihania. Onneksi saa tilattua netistä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3