torstai 15. marraskuuta 2012

Talvitakki pohdintaa

Minulla on ollut selvä visio tämän talven takista, jonka haluaisin. Hakusessa olisi vaaleanbeige ehkä "shampanjan"värinen noin polvipituinen untuvatakki, muhkealla karvahupulla. Olen surffaillut eri nettikaupoissa, josko moisen takin löytäisin. Välillä olen jo ajatellut, että tehtävä on mahdoton; takkia ei löydy, koska minulla on niin tarkka mielikuva takista. Yleensä kun etsii jotain tiettyä niin sitä ei löydy, mutta kun ei etsi mitään niin silloin yleensä kohdalle osuu kaikkea kivaa :)

Vilan liikkeessä oli Joela untuvatakki; se on luonnonvalkoinen, polvipituinen ja siinä on karvahuppu (tosin ei niin muhkea). Takki oli ihan ok, muttei kuitenkaan sellainen mitä olin mielessäni ajatellut. Tämän samaisen takin löysin beigenä Zalandolta. Ajattelin, että tyydyn tähän "vähän sinnepäin" versioon kun juuri oikeanlaista ei tuntunut löytyvän. Nämä olivat värivaihtoehdot.





Tänään kuitenkin kaupungilla ollessani pistäydyin pitkästä aikaa Spirit Storessa. Ajattelin, että käyn katsomassa valikoiman ennen Vilan takin ostoa, josko siellä olisi parempi vaihtoehto. Ja niinhän siinä kävi, että sieltä se juuri oikean värinen untuvatakki löytyikin :) Laitan uudesta takistani kuvia myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3