perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kevään ensimmäiset + Ruokaa

Eilen päästiin jo juniorin kanssa ulkoilemaan, alkaa tauti hellittämään... Kävimme ostamassa meille kevään ensimmäiset kukkaset ulos :) 
Saas nähdä kuinka kauan tämä orvokkiamppeli näyttää näin hyvältä...
Posti oli tuonut ison nipun mainoksia piha- ja puutarha tuotteista... Niitä selaillessa tuli jo into hakea parvekelaatikoihin kukkia, mutta taidan vielä odotella tovin. 

RUOKAA
Eilen meillä syötiin bataattisosekeittoa ja itse leivottuja sämpylöitä, nam! 

Bataattisosekeitto

bataattia
pari perunaa
pari porkkanaa
sipuli
pari valkosipulinkynttä
vettä keittämiseen
suolaa
pippuria
kermaa

Keitetään kuoritut ja paloitellut kasvikset, lisää myös mausteet.
Soseutetaan pehmeät kasvikset ja lisätään kerma.

päälle raejuustoa


Sämpylät

5dl maitoa
pussi kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl sokeria
50g voita
n. 10dl sämpyläjauhoja

Liuota kuivahiiva lämmitettyyn maitoon.
 Lisää suola ja sokeri. 
Lisää joukkoon suurin osa jauhoista. 
Sulata rasva pehmeäksi ja lisää se taikinaan. 
Lisää loput jauhot. 

Kohota taikina liinan alla ainakin puoli tuntia.Leivo sämpylöiksi ja anna kohota vielä pellillä liinan alla. 

Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 12 min.

Nämä sämpylät ovat meidän perheen suosikkeja, niitä onkin tullut tehtyä monen monta kertaa. Alunperin löysin tämän ohjeen pastanjauhantaa blogista.

 Neulontabuumi senkun jatkuu... Taas on puikoilla yksi projekti valmistumassa, saas nähdä mitä tästä tulee :) Itsellekin se on vielä vähän mysteeri...
Lopuksi vielä oleellinen osa tämän ja eilisen päivän asua :) 

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3