Nyt on mustikka-aika parhaimmillaan! Itse tosin en ole vielä metsässä käynyt, mutta saimme paljon aivan mahtavia valmiiksi siivottuja mustikoita. Tätä luonnon superfoodia onkin nyt söyty monessa eri muodossa :)
Toki halusin heti myös leipoa jotain vastapoimituista mustikoista... Löysinkin Kinuskikissan resepteistä helpon ja hieman erilaisen MUSTIKKAPIIRAKKA OHJEEN ja päätin kokeilla sitä...
Maailman paras mustikkapiirakka
Pohja
250 g voita
250 g maitorahkaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
n. 8 dl mustikoita
n. 8 dl mustikoita
½ dl sokeria
Pinnalle
¼ dl sokeria
Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön tai pehmitä sitä varovasti hetken aikaa mikrossa. Sekoita voi ja rahka keskenään. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita voi-rahkaseoksen kanssa taikinaksi. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi.
Säästä pieni pala taikinaa koristeluun. Kauli loput taikinasta pellille (n. 33 x 31 cm) leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen.
Levitä päälle mustikat ja ripottele sokeri. Kauli jäljellä oleva taikina ohueksi, pitkäksi levyksi. Leikkaa siitä taikinapyörällä kapeita nauhoja. Asettele ristiin mustikoiden päälle.
Paista piirakkaa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Suojaa tarvittaessa foliolla, kun taikinanauhat ovat saaneet kevyesti väriä.
Ripottele jäähtyneen piirakan päälle sokeria.
Tämä piirakka oli tosiaan hieman erilainen mihin itse olen tottunut. Miellän tuon rahka-voitaikina pohjan suolaisen piirakan pohjaksi, mutta toimii hyvin myös mustikan kanssa. Toinen ihana VANILJA-MUSTIKKAPIIRAKKA OHJE löytyy myös Kinuskikissalta, jota pitää myös ehdottomasti kokeilla!
Mustikoista muihin asioihin... Olimme pienellä minilomalla Tampereella ja sieltä tuli ostettua ihana tuliainen itselle (rakkautta ensisilmäyksellä:)). Laitoinkin kuvan FACEBOOKIIN, joten sieltä voi käydä kurkkaamassa.
Mukavaa päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3