perjantai 6. syyskuuta 2013

Juhla + Arki

Ensimmäinen työviikko on nyt takanapäin... Täytyy sanoa, että fiilis on hyvä, vaikka päivät ovatkin olleet aikataulutettuja aamusta iltaan hyvinkin tehokkaasti. Ensi viikko vaikuttaa samanlaiselta, kalenteriin kertynyt menoa monelle illalle... Onneksi neljän päivän työviikko hieman pehmentää muutosta.

Uusi arki on sujunut mukavasti, jokainen perheenjäsen on sopeutunut uuten rytmiin oikein mallikkaasti. Erityisen ylpeä olen juniorista; hänelle muutos oli suurin ja päivät hoidossa ovat menneet oikein hyvin. Se, jos mikä lohduttaa minua! Ei ole töissä päivän aikana tarvinnut miettiä/murehtia laisinkaan sitä, miten pieni pärjäilee <3
Viime viikonloppuna juhlittiin taas oikein kunnolla, lapsen syntymäpäivän johdosta. Vieraita riitti päivästä pitkälle iltaan ja iloista menoa oli yllinkyllin :)
Taas tuli väsättyä kaikennäköistä herkkua kahvipöytään, makeaa ja suolaista. Itse en ole kakkutikkareita aiemmin tehnyt, mutta nyt innostuin kokeilemaan toffeepopseja. Niihin löysin reseptin jälleen Kinuskikissalta, kuten myös seeprakakun ohjeen:) Täytekakkuun keitin kinuskikuorrutteen kondensoidustamaidosta ja se toimi hyvin. Koostumus oli myös juuri  oikeanlainen kakun päälle (vink vink).

Makoisaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla onnistuneesta arkeen paluusta <3 Ja kiva kuulla, että juniori viihtyy hoidossa! Soitellaan joku päivä? Ensi la 14.9. olisi sitä kekkeriä Tampereella tiedossa :)
    -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kyllä viihtyy, olis sinne menossa viikonloppunakin :) Ens la olemme tulossa Tampereelle, kiva nähdä :)

      Poista
  2. Tosi kiva että paluu arkeen on sujunut mutkitta, upeat herkut olet loihtinut :) Slurps! Voiskitko vielä kertoa mitä tuossa suolaisessa herkussa on/mitä ne ovat? Niitä alkoi nyt tekemään mieli, ihanaa aurinkoista syyspäivää!

    VastaaPoista
  3. Itsekin olen ihmeissäni miten tämä muutos menikin näin helpolla :)

    Paahdettun leivän välissä oli toast skagen tyylinen seos; katkarapuja, tuotejuustoa, smetanaa, majoneesia, tilliä, valkopippuria, sinappia ja tilkka sitruunamehua. Hyviä oli:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3