perjantai 9. toukokuuta 2014

Cottonilta...


Olin miettinyt uusien ballerinojen ostamista, joten suuntasin Pääsiäisenä Tampereen reissulla Cottonille. Yllätyin todella positiivisesti Cottonin hyvästä kenkävalikoimasta. Kokeilin useampaa paria ballerinoja, ja sydän heltyi täysin kultaisiin "tossuihin". Ei mikään "järki" ostos, mutta niin ihanat ja sopivasti "bling" sekä todella miellyttävät jalkaan. Nykyään mukavuus vaatteissa sekä kengissä on se tärkein argumentti ostopäätökselle, toisin taisi oli nuorempana....


Ostoskassiin päätyi Tory Burchin Caroline 2 mallin kultaiset ballerinat. Kokeilin myös perinteistä Reva mallia, mutta jälleen sain todeta niiden olevan minun jalkaani liian kapeat. Vaikka monet ovat kertoneet, kuten myös Cottonin myyjä, että ajan myötä ne kyllä muotoutuvat jalkaan, en kuitenkaan halunnut ostaa kenkiä jotka puristavat jo kaupassa...


Caroline 2 malli on perhmeää mokkanahkaa ja kenkä muistuttaa hieman jumppatossua. Ne ovat aivan ihanat jalassa, kengän joustava reunus tekee niistä todella pehmeän tuntuiset. Tosin vielä en ole kenkiä ulkoiluttanut koleiden säiden takia. Eilen kuitenkin uskaltauduin poikkeuksellisesti laittamaan avokkaat jalkaani, mutta sitten palelinkin koko päivän... 
Tervetuloa lämpimät ilmat!

10 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3