maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu...

Ai, että mikä viikonloppu. Näitä lisää kiitos! Kiireetöntä ja leppoisaa eloa, mikäs sen ihanampaa...

 Lauantaina kävimme heti aamusta hakemassa lisää ideoita keittiöremonttia varten. Ensimmäistä kertaa näin keittiömme tietokoneelta ja muutaman erilaisen version siitä... Nyt onkin taas lisää mietittävää, että mitä versiota lähdemme työstämään ja mitkä muutokset mahdollisesti toteutamme...

Siitä suuntasimme kahvilaan herkuttelemaan tyttären juuri alkaneen kesäloman kunniaksi. Päivän asuna toimi H&M:n raitamekko, jonka tuunasin vaihtamalla olkapäällä olevat kolme nappia kultaisiin.
 Kisun kanssa nautiskeltiin lämpimästä kesäpäivästä terassilla. Toinen otti todella rennosti ja toinen heilutteli puikkoja... Tosin tuo puikoilla oleva työ on kyllä aika talvinen :) Pitää tuosta projektista kertoa myöhemmin enemmän.

 Iltakävelyllä poikkesimme venerannassa ihmettelemässä veneitä. Kyllä tuosta veden läheisyydestä tulee rauhoittava fiilis. Siinä rauhassa olessamme, tuli hetkittäin olo, että aika olisi seisahtunut hetkeksi... Toisaalta kaikki oli juuri niin kuin pitikin, joten minun puolestani joku olisi voinut kellot seisauttaa :)
Tuolta iltakävelyltä löytyi myös kotiin tuotavaa; matkan varrelle osui pieni niitty kauniine kukkineen. Eihän niitä malttanut olla poimimatta maljakkoon. Täyttyy vain todeta, että kyllä luonto on vaan ihmeellinen ja  kaunis!

Tämä päivä onkin mennyt auringosta nauttien ja rannalla ollen, tosin itse en kyllä uimaan vielä uskaltautunut...

 Toivottavasti myös teillä on ollut ihana viikonloppu!

10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja tuo sinun banneri on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana! Kirjoitat myös selvästi, ja ajattelin alkaan seurailemaan blogiasi! : )) Hyvää kesän jatkoa.

    http://ikavaunelmia.blogspot.fi/

    *Meidän blogi, saa käydä kurkkimassa tai kommailemassa, mikäli aikaa ja kiinnostusta löytyy : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon kommentistasi Iridessa! Mukava kuulla, että pidät blogistani, tervetuloa seuraan mukaan :)

      Hyvää kesän jatkoa myös sinulle! Pitääpä tulla visiitille...

      Poista
  2. Mukava viikonloppu oli täälläkin, ja kesäisen helteinen. Toi nappien vaihtaminen on ihan näppärä tapa tuunata vaatetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ihanaa kun aurinkoiset kelit jatkuvat... Pitää varmasti mennä rantaan tänäänkin.

      Totta, tuota tuunaamista voisi harrastaa enemmänkin :)

      Poista
  3. Oliko siis hyvä kahvila? Hintataso? Valikoima?Oliko terassia?

    terkuin, Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Annika! Oli ihana kahvila, siis Toivolan vanhalla pihalla, mm. pöytiintarjoilu oli tosi kiva juttu. Söin ihanaa poropiirakkaa ja lisäksi tuota suklaa unelmaa,kannattaa käydä testaamassa. Istumapaikkoja oli myös ulkona, hintataso...hmm kai se oli ihan normi... Pitää ehdottomasti käydä myös toiste.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia ja mahtavalta kuulostaa teidän viikonloppu!:) On tämä kesä niin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jemina :) Oot kyllä niin oikeessa tää kesä just niin <3

      Poista
  5. Löysin sun blogin facebookin kautta. ;) Meinasin kysyä, että mikäs kahvila tuo on, mutta selvisikin. Pitäisi käydä tuolla Toivolan vanhalla pihalla itsekin. Kiva blogi sulla! T. Akselin äiti

    VastaaPoista
  6. Kiva kun löysit tänne :) Kannattaa käydä Toivolan vanhalla pihalla näin kesäaikaankin, tosi kiva paikka!

    Kiitti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3